Sinä senkin mokoma,
miksi et jo uskalla,
en jaksa enää katsella,
työtöntä pummia.
Marraskuun sateessa,
sydänjuuria myöden kasteessa.
Istuessa portailla,
seitsemän sinetin takana.
Kolmatta päivää makaronia,
taas lautasella saan katsella.
Kela riittää minut täyttämään,
juurta jaksain nöyrtymään.
Olen ehkä kurimus,
mokoma, mikä lie.
Ei se silti minulta toivoa vie.
Vielä joskus rohkeuteni kokoan,
uuden elämän aloitan.
Nujerrettu ihminen, sielu täyttä toivoa.
Selite:
Runoskabailun tuotos.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
