Umpikujaan olin itseni ajanut
nyt perääntyä en enää voi
horisonttiin valo varjojen haipunut
aika loppujen loppua soi.
Sokeana valitan vallassa kyynelten
koska pelkään että myötä sanojen
vain tukahtuu valo viimeinen
laskoksiin kuolon siipien.
Se kaikki riehuen raastaa sisälläin
kohti kuilua suistaen minua
kunnes ulos purkautuu huuliltain
"Minä rakastan sinua..."
Selite:
Kaveri pyyti tekemään kauniin rakkausrunon jossa kuitenkin pitäisi olla päänsisäistä kamppailua valon ja pimeyden, hyvyyden ja pahuuden ja elämän ja kuoleman välillä. Vaikea toive ja rikoin sitä mutta voitte arvioida sen itse. Henkilökohtaisesti pidän lopusta
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
