elämäni eteisissä
minä mietin kuinka avaimet
ovat yksi toisensa jälkeen
toisiin oviin
ehkä toisiin elämiinkin
minä pysähdyn näihin lukkoihin
enkä vain värejä ihastelemaan
vaan ääneen nauramaan
kuinka ovet eivät ole oikeat
eikä edes ikkunoista katsoessa
näe kaikkea kuin aiemmin
niin kaunis on elämäni
että minusta on lopulta ilo
pysähtyä kuuntelemaan huokaukseni
epätoivon narahdukset
ja nauruista ne sydämestäni kumpuavat
joilla on sanoma jota en osaa lukea.
9.8.2018 (C) HH
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut