Allergiset koirat kävelevät kadulla
yksinäisinä tottelematta
ne huutavat aivan vimmatusti
raivoavat vailla ihmisten sanoja
yksi toisensa jälkeen menevät
ymmärrykset katoavat
katson tien toiselta puolen
unohtaen mitä pitäisi sanoa
menen silittämään tietämättä nimeä
ravistelen itseäni
kadotan kokonaisia lauseita yhä
olen vika vailla päämäärää
hiljainen lintu lentää yli
loppu tulevaisuudesta
jota kohti jokainen kuljemme
kirkkaan punainen aurinko laskee
huominen jo pian historiaa
© HH, 2013
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Nostaa mieleen puhekyvyn kadottaneita sairaita ja vammaisia, niin mieleltään kuin keholtaan ja riitoja, niin turhia.
Koskettava runo
Sivut