kun lähdin itki taivas
maisemat vilisivät silmissäni kun istuin junassa
jokainen mennyt muisto oli yksi poikittainen ratpölkky,
ja pölkky toisensa perään läheni kohti sitä tulevaisuutta
jota kohti matkasin selkä selin menneeseen
elin elämässäni vauhdikkaimmat vuodet
solu-asunnossa ja kävin töissä
se uudenlainen vapaus oli henkeä salpaavaa,
elää itselleen" ennen kuulumatonta,
niin yhteisöllistä oli vanha elämäni ollut
nuo ajat suistivat minut yksinäisyyteen
oli nousuja ja laskuja mutta en luovuttanut
minä olin nuori ja uskoni omiin voimiin
oli vahva, vaikka moni asia ensi alkuun olikin haparoivaa
mutta mitä se on elää sydän niin auki, ja ilman ihoa?
se on sitä että jotkut kohtaamasi ihmiset asiat
jättävät jäljen pysyvän
minulla ei kompassia ollut" mutta
elin kyllä kartalla"siellä jossakin
vuoren ja laaksojen välissä
aistit olivat äärimmilleen virittyneet
niin kuin villi-eläimellä
johon on ohjelmoitu vaistomainen
selviytymis -moodi!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runosi varmasti koskettaa monia!🌸
Sivut