Kävelin pitkin hiekkatietä, molemmilla puolilla ojat ja penkereitten takana avautui silmänkantamattomiin villiintynyttä niittyä miljoonine kukkineen ja surisevine ötököineen.
Aurinko paahtoi, poltti niskani ja olkapäät, mutta maisema oli aivan liian kaunis tuhlattavaksi valittamiseen.
Aivan kuin aurinko olisi laskeutunut minuun, antanut minulle kaiken lämpönsä ja mahtinsa, sulattanut itsensä minuun.
Askelet tuntuivat haparoivilta, kun yritin päästä eteenpäin, mutta jokin hidasti minua.
Oli raskas olo, jäsenet painoivat miljoonia kiloja ja yhtäkkiä unohdin kuinka kävellä.
Olemassa oli enää vain ja ainoastaan minä. Minä ja aurinkoni, me yhdessä.
Näin kaiken niin selkeästi nyt. Kaikki miljardien vuosien menneet tapahtumat, voimakkaimmat aurinkomyrskyt, koko prosessin, jossa vety fuusioituu ja muuttuu puhtaaksi voimaksi.
Näin, kuinka aurinko - vangittuna sijoilleen - välillä kiusoitteli maata aiheuttaen toisinaan jääkausia ja pian muuttikin kaiken helteeksi ja hiekaksi. Mielessä vilahti hetken aikaa melkein sääli.
Olla tuomittuna paikoilleen ilman, että pääsisi ikinä liikkeelle. Muuttamaan kiertoratoja, luomaan uusia elämiä uusille planeetoille.
Kuolemaan valkoisena kääpiönä aurinkojen hautausmaalla. Ei, tähän synnyn ja tässä kuolen. Välissä ikiaikojen yksinäisyys.
Aurinko paahtoi, poltti niskani ja olkapäät, mutta maisema oli aivan liian kaunis tuhlattavaksi valittamiseen.
Aivan kuin aurinko olisi laskeutunut minuun, antanut minulle kaiken lämpönsä ja mahtinsa, sulattanut itsensä minuun.
Askelet tuntuivat haparoivilta, kun yritin päästä eteenpäin, mutta jokin hidasti minua.
Oli raskas olo, jäsenet painoivat miljoonia kiloja ja yhtäkkiä unohdin kuinka kävellä.
Olemassa oli enää vain ja ainoastaan minä. Minä ja aurinkoni, me yhdessä.
Näin kaiken niin selkeästi nyt. Kaikki miljardien vuosien menneet tapahtumat, voimakkaimmat aurinkomyrskyt, koko prosessin, jossa vety fuusioituu ja muuttuu puhtaaksi voimaksi.
Näin, kuinka aurinko - vangittuna sijoilleen - välillä kiusoitteli maata aiheuttaen toisinaan jääkausia ja pian muuttikin kaiken helteeksi ja hiekaksi. Mielessä vilahti hetken aikaa melkein sääli.
Olla tuomittuna paikoilleen ilman, että pääsisi ikinä liikkeelle. Muuttamaan kiertoratoja, luomaan uusia elämiä uusille planeetoille.
Kuolemaan valkoisena kääpiönä aurinkojen hautausmaalla. Ei, tähän synnyn ja tässä kuolen. Välissä ikiaikojen yksinäisyys.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit