Repaleisten pilvien takana hohtaa
liekehtivä aurinko
Vaellan pitkin outoa polkua,
ohi tumman ja levottaman järven,
jonka yli puhaltava tuuli tuoksuu
surulle, savulle ja kuolemalle
Keskeltä lakastunutta niittyä löydän sinut
Liljanvalkoiseen mekkoon puettuna,
hiukset kauniit kuin pellavasta
Miksi makaat siinä
puuvanhusten piirittämänä
niin kalpeana ja liikkumattomana?
Käyn viereesi, hivuttaudun aivan lähelle
Kun tunnen miten ruumiisi hohkaa kylmää,
ja ihosi tuoksuu pohjattomalle surulle
Ymmärrän viimein
miksi syksy saapui jo keskikesällä
ja aurinko kellui pahaenteisenä,
oranssina soihtuna matalalla horisontissa
Polttava tuuli lyö ylitsemme
Metsä natisee ja valittaa äänekkäästi
Vilkaisen kohti tiilenpunaista taivasta,
joka täyttyy kipinöistä ja palavista perhosista
Puiden latvat roihahtavat rätisten tuleen
Pyydän turhaan anteeksi
ja käperryn viereesi yhä tiukemmin,
kunnes kosminen liekkimeri
saavuttaa meidätkin
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
