kellon viisarit seinälläni tikittävät äänekkäästi eteenpäin
armottoman lujaa.
haluamattani käännyn aina vain uudestaan katsomaan
kuinka ne edelleen jatkaa matkaa.
aika kuluu ja vie minua lähemmäs sitä kauheaa kylmää
ja unetonta yötä.
taisin vuosia sitten sanoin sinulle,
että mene vaan,
maailma odottaa sinua.
ja itse sitten jäin vielä odottamaan,
sitä oikeaa hetkeä,
ja täällä minä vielä mietin.
olet enää kanssani vain
valokuvissa mustavalkoisissa,
seinällä varjoissa,
haikeissa rakkausrunoissa,
jotka vievät minut painajaisiin.
herään taas siihen tikittävään ääneen päässäni kuva kasvoistasi, jotka on poltettu verkkokalvolleni.
ja toivon taas voivani palata aikaan, jolloin kello kulki hitaammin ja aika jäi odottamaan minuakin.
Selite:
heh :)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
