Valinnan vaikeus?

Kahleet ruostuneet, ranteissani
mennyttä aikaa hamuillen

suru kaukaisesta muistosta
tempoilee itseään pois
rikkinäisestä sydämestäni

Nääntyneen sieluni, tuhoon
tuomittu yritys, ravita itseään
pikarista,joka kerran oli runsas.

Mieleeni rakentamani pilvilinnat,
jotka jokainen romahtivat yksi
toisensa jälkeen, unettomina öinä,
lohikäärmeiden vaikerrusta kuunnellen.


" Takerru muistoosi kaksin käsin, ettet 
koskaan unohda, millainen voima onkaan
omassa sydämessä herännyt rakkaus."

Sisäinen ääneni muistutti minua.
Se huokui voimaa ja varmuutta.

Mutta toinenkin ääni kuului, hyvin hiljaa,
kuiskien jostain syvemmältä

" Menneisyys antoi jo sinulle lahjansa,
suuremman kuin arvaatkaan, päästä irti,
auringon on laskettava ennenkuin se voi
nousta uuteen aamuun."