Päivän lyheneminen alkoi olla määränpäässä
silti maa töppösten alla ei ollut vielä jäässä.
Siihen kiilamaisen aukion kokkaan
hyvin tuttuun kannon nokkaan
maahinen istahti
sekä ylös katsahti
ja vaikka katse kuinka taivasta pyyhki
aina vaan se isoilla pisaroilla nyyhki.
Hetken siinä kuitenkin vietti
ja suuria mietti.
Näki mielessään ihmismaailman kulun:
Toriaukion nälkäisen pulun,
citykanin, joka jäi auton alle,
puistokurren, jota kivitti Kalle,
turhaan katkotut kukat ja puut,
kujakissojen nälkäiset suut,
koirarukat palelemassa häkeissään
ja ihmiset aina vaan äkeissään.
Ääneen tokaisi: ”Voisipa joku miuta valottaa
miks pikkulintujen ruokinnan alottaa
ja ne siihen opettaa,
jos sen joululta lopettaa…”
Vaikka oli maahisen mieli hieman apea,
syynä ihmismieli
katsomukseltaan perin kapea,
lauloi kirkkaasti hänen kieli:
”Mie pimeyvessä kulkeva maahinen
pyyän siulta valoisa Taivahinen.
Kitke pois ihmisistä apatia
ja istuta tilalle sympatia
sekä anna sen verran järkeä,
että unohtuu kaikki oma
ja valkenee joulun sanoma
eikä kukaan haluis joulurauhaa särkeä!”
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi