Kaarneet,
valossakin täysin mustat,
rääkymään olivat heränneet.
Tuoreen raadon
lihaisan tuoksun
lie vaistonneet.
Eksynyt tuuli
kivien välissä pujottelee.
Pystypäin kuihtuneiden kukkasten
haalistuneet vaatteet
sen kosketuksesta kahahtelee.
Kiven pinnat kaiverretut
kuvin, tekstein
kullalla valetut
suolapommein moukaroitu.
Muistettu vai palvottu?
Kaulat punaisiksi hiertyneet,
suonet poikki viiltyneet,
tautiin uupuneet,
vanhuuteen nukkuneet.
Tuskissaan teutaroitu,
nukkumatta valvottu.
Jostain pystyy tavaamaan:
Terveys, ilo
silmiin pistää
Ei sinua tulla enää tapaamaan.
Hellyys, onni kiveen piirtyy
rakastettu rajan taa siirtyy.
Aukion reunalla
synkän kuusikon reunassa
kasa kiviä
ei muodosta vielä riviä
vailla nimiä
myös monttu
juuri kaivettu
mäntyinen arkku
sinne laskettu.
Tulee mies mustassa puvussa
lapioon tarttuu
hetken ylös katsoo, varttuu
nakkaa, nakkaa
monttuun hiekkaa.
Kiven vielä raahaa,
muistot synkät
matalalla laahaa,
rakkauden siihen hakkaa.
Mies vilkaisee hetken avoimia monttuja,
kuin leipää huutavia nälkäisiä suita,
unelmille täysin elinkelvottomia
miettii: ”Onko lautanuttuja?”
Pahalta tuntuu
haudata
omia.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tässä on välillä kaamea tunnelma. Vai onko se vain lukijan päässä.
Vahvaa kerrontaa.
Voimakas sananinen runosi, tunnelma kuin viimeinenpäivä, ihmisen inhimillisyys on kohdannut loppunsa. Materia on vienyt voiton ja ihminen kärsii, kuoppaa oman iloisuutensa, arvonsa ym kaiken alle. Huh, heräsi vaikka mitä ajatuksia. Hyvä!
Synkkä, surullinen runo
vahvaa kerrontaa ja tilanteen tulkintaa,tätä pitää ihan ajatuksella lukea ja jää mieleen.Hieno!
no voi ja huh. pitää lukea monta kertaa.
Todella koskettava vahva runo
Elokuvamaista kerrontaa, seisahtunut tunnelma. Puhutteleva. Väkevä.
Vahvaa ja muistoja herättävää tekstiä.
Toi mieleen entisen kotikylän vanhan hautausmaan, jossa tuli aikanaan paljon kierreltyä ihalemassa muistomerkkejä, isoja kivi paaseja ja takorauta ristejä.
Runo maisemoi mieleen myös vahvasti Edvin Laineen Tuntemattoman Sotilaan ja Pohjantähden, joiden maalaismaisemat, kylänraitteineen ja sodan karmeuksineen sekä kiusattujen ihmisten syvälle sydämeen syöpyneen vihan, jonka ulos murtautuminen saa aina anarkian ja koston halun valtaamaan inhimillisemmänkin ihmisen mielen ja kärsimykset ovat silloin kaikkinaiset kaikkien kohdalla.
Tosi hyvä runo taas.
Sivut