Tietoisena kylmästä
hylkään avaruuden tarjoamat ajatukset
annan askelten kaikua talossani
ja suljen tunteet perässäni.
Korot raapivat usvaista maata
rikkoen huumaavan tyhjyyden
päämäärätön raajojen vuorottelu
metsäpolkujen harmaa sameus
Oksat tärisevät vasten ihoani
tyhjyys kannattelee lihaani
on mieleni tyyni kuin kuolema
Ja hetken
minä näen vain sen mitä on
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Taidat mennä suosikkeihin, sen verran tasokasta runoilua. Näistä todelllakin tulee vahvoja mielikuvia, näppäriä sanavalintoja. Kaunis on niin käytetty sana, mutta silti nämä ovat mun mielestä kauniita. :)
TODELLISEN tyhjyyden maalaat lukijan silmien eteen. Haparoivaa, etsivää tunnelmaa lyhyen totuuden keskellä. Väkevää tekstiä.
Siis mahtavaa.
<3
Taidat mennä suosikkeihin, sen verran tasokasta runoilua. Näistä todelllakin tulee vahvoja mielikuvia, näppäriä sanavalintoja. Kaunis on niin käytetty sana, mutta silti nämä ovat mun mielestä kauniita. :)
TODELLISEN tyhjyyden maalaat lukijan silmien eteen. Haparoivaa, etsivää tunnelmaa lyhyen totuuden keskellä. Väkevää tekstiä.
Siis mahtavaa.
<3