5.04-5.24

vaimea yö
aaamuksi vaihtumassa

breaking point

kello viisi nolla neljä
sateen kaukainen aistimus
jokin lintu, ehkä sotka
virittelee ääntään historiassa
hiljaisen hämyn luodessa 
kuvat mielen piirtokankaalle
adjektiiveista
rakastava huolehtiva läheinen

bullshitkuorma

on lähdössä palavalle kaatopaikalle
menkööt osa muistoista samalla
ja vanhan sohvan uumenista löytynyt
kuva heilahtaneine hahmoineen
sietää mennä, tärisijöiden, kohtalontanssin
vaivalla taitaneiden - jos sitäkään, ei edes vähää

life calls

mustarastas helistää kuuluvasti
herääjä kiittää herättäjäänsä
sotkan ääni vaimenee kirjan välissä

kahvin aromi täyttää tienoon
ja miksei, koko maailman, 
silloin kun Itse on kokonainen

ja kohtalon aura on puhdistanut tien kulkea
itään tai länteen, ylös tai alas kellon 
näyttäessä 5.24