Jälkeenpäin
mielessäni soi urut
kirkonkellot kumajaa
Vihvoma viima,
tikkuisen jäätävä sade kasvoilla
vain lämpimät kyyneleet
ja kummulle lasketut kukat.
Tämä pitkältä tuntuva musta kausi
pusertaa alleen
erottaa muista
yksinäisyyteen
toisten seurassa.
Oman itkumuurini
johon nojaan
olen itselleni rakentanut,
kivi kiveltä koonnut.
Hiljaisuus hellii mieltä
antaa muistoille ja kaipaukselle tilaa
ymmärrystä.
Jospa valon ja lämmön voimasta
pieni toiveen silmu
avautuisi
väreineen.
mielessäni soi urut
kirkonkellot kumajaa
Vihvoma viima,
tikkuisen jäätävä sade kasvoilla
vain lämpimät kyyneleet
ja kummulle lasketut kukat.
Tämä pitkältä tuntuva musta kausi
pusertaa alleen
erottaa muista
yksinäisyyteen
toisten seurassa.
Oman itkumuurini
johon nojaan
olen itselleni rakentanut,
kivi kiveltä koonnut.
Hiljaisuus hellii mieltä
antaa muistoille ja kaipaukselle tilaa
ymmärrystä.
Jospa valon ja lämmön voimasta
pieni toiveen silmu
avautuisi
väreineen.
Selite:
Liittyy ed. runoon.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit