Kerran kuljin ja harhailin, enkelin näin.
Se viittoi minut lähemmäs ja näytti tien rakkauteen
Tielle astuin ja pysähdyin.
Epäröin ja pelkäsin, vapisin, tietämättä syytä.
Sydän kehoitti jatkamaan, kokemaan täyttymyksen, mutta
järki kielsi, esteli ja pysäytti, virkkoi viimein;
"Sydän pieni, etkö ole oppinut vieläkään mitään?
Valhetta kaikki kaunis lie, ei sen tien päässä ole kuin
tuskaa, kipua ja kyyneleitä"
Sydän kuunteli pää kallellaan hetken ja muisti menneen,
kauhu kouraisi syvältä. "Tosia sanoja" virkkoi järjelle.
Enkeli tarttui käteeni ja yritti saada jatkamaan,
mutta minä jäin paikalleni?
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
"Sydän pieni, etkö ole oppinut vieläkään mitään?
Valhetta kaikki kaunis lie, ei sen tien päässä ole kuin
tuskaa, kipua ja kyyneleitä"
Ensiksikin... Olet hyvä kirjoittamaan. Runosi todellakin puhuttelevat. Runosi ovat niitä runoja, jotka haluaisin kuulla lausuttuna..
Toiseksi... Tämä runo elää. Olet antanut sille sielun. Se kertoo totuudesta ja rakkauden huonoista puolista. Ja siitä, ettei rakkaus aina toimi.
Ihailen siun tapaasi kirjoittaa.. Siun tyylisi on puhutteleva. Tosin se ei ole yhtään huono tapa kirjoittaa.. Puhuttelevalla tekstillä saa paljon enemmän aikaan kuin sellaisella, jossa on vain sanoja sanojen perään ja lauseita lauseiden perään ilman "sielua".
Aivan ihanan kaunis runo !