Rakastunut ihminen,
jakaa kauneutta ympärilleen,
kuin kukka, joka kaipaa
metensä juojaa.
Kuinka julmalta tuntuukaan nähdä
silmiesi sammuvan,
katseesi hiipuvan,
toivoa, menetettyä
ihastusta.
Kuinka tuo rakastunut itsekin,
tuntuu silloin löytävän
sielunkumppaneitaan,
kuin itsestään elämänsä polulla.
Näkee kauneuden,
vaikka se olisi syvälle piilotettu.
Itkee itsekin sisällään,
kuinka julmaa
on hymyssä suin hyvästellä.
Ihminen, joka hänkin olisi
voinut olla se Oikea.
Kipinä itselläänkin sisällään.
Ihanan ystävän sinusta saan,
jonka kanssa sävelet samat,
toisensa kaltaiset,
vaikkeivat tavalla toisella,
yhteiset....
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Raastavan kaunis.
kaunis ja hauras runo, hieno!