Kaunista surua

Suru kimmelsi silmissä, noissa kauniissa sinisissä silmissä.
Tuijottivat takaisin, napittivat niin tiukasti kyynel silmäkulmassa kimmeltäen.
Itku oli lähellä, urheasti nieleksi kyyneliä.
Katsoi minua, silmin anovin.
Sanattomaksi sai, katseella vain.
Syliin suljin, en osannut muutakaan.

Surussaankin oli kaunis niin.
Sydäntä särki, koski kovin.
Auttaa halusin, vaan en osannut.
Syliin suljin tiukemmin.
Tarttui minuun kuin hukkuva.
Oli niin kaunis.
Puristi niin että happi loppui.
Jalat pettivät.

Lattialla katselin kyynelsilmiin.
Halusi suudella.
Halusin niin kovin lohduttaa.
Ujosti suuteli, tuoksui suolalta.
Painoi päänsä syliin.
Sulki silmät, oli siinä niin.
Hiuksia silitin.
Loppui itku, tyrehtyi kyynelvirta.
Oli niin kaunis.
Kasvot punaisina, raidoilla.
Silmät yhä kosteina, surullisina.

Oli kaunis tapansa purkaa suru.
Oli kaunis suruinensa.
Ei auttaa antanut, kuitenkin itku loppui.
Sylissä oli, siinä niin.
Tuoksui niin hyvältä.
Hiuksia suukotin, niskaa silitin.
Vaihtoi asentoa, silmät yhä kiinni.
Hymyili jopa.
Huokaisi, ja nukahti.
Oli hyvä olla siinä, lähekkäin.

Mikäs siinä ollessa, kaunista surua katsellessa.
Hymyilytti itseäkin.
Hiuksia silitin edelleen, toisen unta valvoin.
Lohdutin sittenkin.
Nukahti syliin.
Hymy kyyneleisillä kasvoilla uneksi.
Katselin, katselin, katselin ja katselin.
Sydän tuntui rinnassa pakahtuvan.
Tuhinaa kuuntelin, onnellinen olin.
Oli sylissäkin kaunis suru muuttunut kauniiksi onneksi.