istuimme hiekkalaatikolla
minä itkin
sinä kuuntelit
miksi isän piti mennä ?
isällä oli pitkät hiukset,
tatuointeja ja risaiset farkut
mutta onko siinä tarpeeksi
syitä viedä isäni pois ?
pois, muiden rikollisten joukkoon?
ei
me sinisilmäiset kolmevuotiaat
istuimme siinä kuin aikuiset
jo niin nuorena
minun piti oppia ymmärtämään:
minun isäni on paha
minun isäni on rikollinen
nyt olen kasvanut
siniset silmäni ovat
muuttumassa itkusta punaisiksi
minusta on tullut tälläinen
mielikuva isästä on vääränlainen
ei ole isää
on vain mies
mies jota minun kuuluu vihata
mies joka ei ajatellut kahta kertaa
mies joka on osa syyllinen
maailmaan syntyneestä vahinko lapsesta
minun isäni
en ole enää kolmevuotias
silti en tiedä sinusta enempää
oletko varas vai murhaaja ?
en tiedä ja
se piinaa minua
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä pisti hiljaiseksi.
Epätietoisuus, etenkin noin tärkeän henkilön kohdalla on piinaavaa. Etenkin kun haluaisi tietää. Se ei kuitenkaan muuta tosiasiaa, että olet siinä ja olet arvokas. Aina, vaikka vanhemmat olisivat lähellä, ei heitä kykene tuntemaan. Joten sinänsä se voi olla helpompaa, jos toista ei tarvitse kohdata aina.