fgdf

Minulle on mysteeri mitä niiden päässä liikkuu. Hehän ovat vain tuntemattomia pareja silmiä jotka on luotu tuijottottamaan, ja sen päivän tullen johon he loppuvat, ensin hiljalleen himmetä ja lopulta sammua. Miksi niiden on luotu vain vaeltamaan tällä äärettömyyden leikkikentällä, niin kuin minutkin, vain kulkemaan, täysin ilman mitään hyvää syytä? Me vain vaellamme kuin päättömät, me löydämme paikan ja asetumme. Ja mikä on, kun useimmat meistä vielä väitämme, että tämä elämäksi kutsuttu arvoitus on upeaa, ja nauttivat siitä täysin rinnoin? He puhaltavat keihkonsa täyteen kevätilmaa ja todella nauttivat siitä. Minulle elämä tarkoittaa oikukasta polkua, jossa meitä testataan kuinka me selviydymme. Minä en tiedä mitä enkelit ovat, mutta luulen, että se selviää minulle.
Tänään minä näin paljon näitä kasvottomia olentoja. Minä pohdin uudelleen elämän tarkoitusta, kun minä näin vanhan miehen puiston penkillä riutuneena ja nälissään. Tällä kertaa en heittänyt lanttia avuksi. Ehkäpä oli tarkoitettu niin, että hän tekisi sen itse. Ryhdistäytyisi, selviytyisi ja voittaisi. Kyllä minä kuitenkin ymmärsin samaa kieltä, ymmärsin anelevaa katsetta.
Ja kun minä heitin kuihtuneen huonekasvini roskakoriin, minä säälin sitä, että olin ollut huolimaton ja annoin sen kuivua. Mutta entäpä jos minä tein sen tahanomaisesti, salaa myös itseltäni? Seisahduin hetkeksi ja mietin mitä kaikkea teinkään tietämättäni, täysin salaa itseltäni. Minä syvennyin ajatuksiini avoimen ikkunani äärelle, viileän ulkoilman suloisiin ilmanvaihteluihin. Pitääkö ihmisen olla mielipuoli, jos tekee jotain tavallisuudesta poikkeavaa? Sitä paitsi, kuka oikeastaan oli se, joka päätti mikä siintää siinä rajalla ja mikä menee yli?
Kahvinkeittimen hiljaa huristessa olin katkerasti tyytyväinen veronmaksaja pienessä yksiössäni. Vapaata riistaa minäkin olin nälkäisille. Siinä yksinäisyydessäni, kolean patterini vierellä olin tunnollinen veronmaksaja, luonnollisestihan osa rahoistani oli tarkoitettu ylemmälle taholle. Mutta kyllä minä kuitenkin olin ylpeä. Nauroin makeasti. Ihmiset ovat turhankin ahkeria, kun ne eivät ymmärrä hössötyksensä keskellä, kuinka helppoa on kiertää turha epämukavuus, kääntää vain selkänsä ja häipyä. Se on naurettavan yksinkertaista, mutta niin monelle kuitenkin täysin vieras käsitys. Minä en sano suorasanaisen karkeasti kuolema. Minä sanon että se on ratkaisu.
Kaadan lisää vettä muovikukalleni.