ja kylmyyteen
. . .
luulin kulkevani suoraan
uskoin löytäneeni toisten jäljet
satutti myöntää
. . .
ja niin pysähdyin
toivosta puhumattakaan
katkeruutta se oli, pettymystäkin
sokeutta ennen kaikkea
. . .
nöyrryin kuiskaamaan sadettasi
. . .
ensimmäisten helmien tippuessa tajusin
kuinka janoinen olinkaan
kaatosateen kastellessa pöly peseytyi silmistäni
ja näin jälleen
sydämeni autiomaahan mitä kauneimman puutarhan
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettava runo, jonka kuvat avautuvat hyvin elävinä silmieni eteen. Erityisen puhuttelevia minusta nämä: "satutti myöntää / omia jälkiäni kaikki" ja "nöyrryin kuiskaamaan sadettasi".
Nii se oli se autiomaa kaikista pahin.
Viimeinen kappale on tosi kaunis. Musta autiomaa-aiheiset runot onaina niin ihania :---)
Noin nuoreksi niin kauniisti kirjoitettu, aivan ihanaa luettavaa. Varsinkin miellytti loogisuus. Tän pystyy silmillään ja sielullaan kuvittelemaan
Koskettava runo, jonka kuvat avautuvat hyvin elävinä silmieni eteen. Erityisen puhuttelevia minusta nämä: "satutti myöntää / omia jälkiäni kaikki" ja "nöyrryin kuiskaamaan sadettasi".
Nii se oli se autiomaa kaikista pahin.
Viimeinen kappale on tosi kaunis. Musta autiomaa-aiheiset runot onaina niin ihania :---)
Noin nuoreksi niin kauniisti kirjoitettu, aivan ihanaa luettavaa. Varsinkin miellytti loogisuus. Tän pystyy silmillään ja sielullaan kuvittelemaan