Oli kerran nuori nainen. Kun hän täytti kahdeksantoista, hänen ystävänsä veivät hänet syntymäpäivänsä kunniaksi ennustajan luo. Ennustaja kertoi naiselle seikkoja hänen elämästään, menneestä ja tulevasta. Lopussa hän totesi, että nainen kokee kohtalonsa sen jälkeen, kun joku on sanonut hänelle rakastavansa tätä. Tästä nainen kauhistui, ja heti seuraavana päivänä kuolemanpelossa katkaisi välit poikaystäväänsä. Hän etääntyi vanhemmistaan, ja pikkuhiljaa alkoi karttaa ystäviäänkin. Vanhetessaan hän muuttui kyyniseksi ja äksyksi, eikä koskaan enää aloittanut seurustelua. Omaa perhettä hän ei tästä syystä myöskään koskaan saanut.
Vanhana hän kerran kulki kävelykeppiinsä nojaten eläinkaupan ohi, ja jäi ihastelemaan suurta valkoista papukaijaa. Myyjä kertoi sen olevan opetettu puhumaan. Papukaija katsoi vanhukseen mustilla helmisilmillään, avasi nokkansa, ja kujersi: ”Minä rakastan sinua”. Vanhus tunsi sietämättömän piston rinnassaan, ja lyyhistyi lattialle.
Siinä, elämän vilistessä silmien ohi, vanhus tajusi, miten paljon oli elämässään menettänyt. Hän tajusi, että olisi ollut parempi kuolla nuorena, mutta rakastettuna, kuin vanhana ja yksin. Sillä sen takia hän oli ollut kuollut sisältään jo vuosikausia.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
