ei vihaa ihmisiä, vihaa peilikuvaa
tuo syyllisyys ja elämän viha silmistään tuijottaa
haluaa luovuttaa
ei enää etsi edes itseään
mutta hiljaa istuu, elää, hengittää
ei enää jaksa kerätä
unelmiaan
ne lattialla lojuvat sirpaleina
paljain jaloin niihin astelee edes jotain tunteakseen
odottaa lupausta huomisesta
mutta valkeiden seinien sisällä kaikuu vain sanoja
merkityksettömiä
huutaa
kuiskaten
vaiti pysyvät tyynyyn tukahdetut huudot
aamu, valo raottuu sädekaihtimien takaa
kai kaikki kauniimmaksi muuttuu
kun silmät suljetaan
tyhjin silmin vastaantulijoille hymyilee
Selite:
tunnelmia lastenkodista..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
