Usvan peittäessä maata, pimeyden hallitessa katuja
kuljen luoksesi yrittäen
hiljaa huutaen nimeäsi tavata
neljä kirjainta, joskus niin vaikeita
mutta kuitenkin, niin äärettömän rakkaita
liian rakkaita
Niitä henkeäni haukkoen herään öisin tavaillemaan, viereltäni lämmintä ihoa turhaa hapuillemaan
Kaipuu vyöryy päälleni sydäntä puristavana jäänä.
Ote todellisuuteen ajoittain lipsuu,
kunnes taas syliisi turvalliseen
voin unohtua ja palautua,
tähän maailmaan
Aamun turvin omaan kolooni
liian kylmään hipsien
jälkeäsi ihollani nuuhkien nukahdan niin suloiseen tiedottomuuteen, unohdukseen
kaikesta pahasta, mikä meillä vielä on edessä
kohdattavana
Seuraavaan auringonlaskuun on liian paljon aikaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
