särkyvä

Usvan sisällä
laidalla metsän
siivet maassa raahustaa

Katseen luo tähtien luo
huokaus routainen
niin yksin on

Tassut niin kylmät
katsoo taakseen
seuraa ei kukaan

Vankina omassa sydämessään
niin paljon eripuraa ajatuksissa
kukaan ei pysty ymmärtämään

Kipua,surua ja houkauksia
katoaa taas usvaan
siellä yksin matkaa

Kääntää selkänsä
nielaisee kaikki sisäänsä
on vaan oltava

Ei puhu tunteistaan
sulkee kaikki tunteiden puroon
ei kukaan voi koskaan ymmärtää