Toivoisin, että kaiken hajottamani
voisin vielä korjata, kaiken tekemäni
unohtaa. Seison ja mietin, että
miten tässä nyt näin kävi.
Joka päivä istun ikkunan ääressä
miettien ja huokaillen, kyyneleet
poskillani valuen. Mitä enää voisin tehdä?
Kunnes viimein eräänä päivänä
kuvani katoaa pois ikkunaruudusta,
jättäen jälkeensä vain tyhjän maailman,
pelkän huurtuneen näköalan.
"Minä en vain enää jaksa", sieluni kuiskaa
uupuneena.
Selite:
Taas pitkästä aikaa kirjoitin runon, ja sen kyllä
huomaa tästä.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
