Sängyn pohjalla niin syvällä että melkein alla
lähtökuopassani matkatavaralistaa nikkaroiden
dissosiaatioon kurkottuu kaipauksen käärinliina
lapsuuden säröistä piirtyy hallusinaatioiden keidas
Jossakin ei tarvitse aikuistua eikä rakastaa, kuulin
Mikä mikä mikä mikä mikä ihmeen maa
pilkottaa takana pikkuisen maailmanlopun
mistä tähtien järjestysluvuttaminen aloitetaan
kumman taivaan rannassa sarastus asustaa
Ollaanko jo perillä ollaanko ollaanko jo perillä
kauanko vielä, montako Pikku Kakkosta
Haittaako jos unohdin hammasharjan
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä kuulostaa joltain yhteiskunnan asettamien paineiden purkamiselta haavekuvin. Eli sellainen tunne kun haluaisi oikeasti vain hakeutua johonkin rauhaisaan paikkaan ja olla edes hetken aikaa miettimättä mitään ihmisyyteen, sääntöihin, periaatteisiin ja ihmiskuntaan liittyvää paskaa, tai vain jotain sellaista aikuistumiseen ja aikuisuuteen liittyvää pelkoa ja keksittyä vastuuta keksittyjä normeja kohtaan. Vaikea selittää.
Kaipuu huolettomuuteen tai siihen pieneen muruseen mikä on elämää kaikkien odotusten ja pakkopullan keskellä.
Runon puhuja kaipaa ehjää lapsuutta, ja dissosiaatio harhoineen tulee lapsuuden ikävistä tapahtumista. Hän taantuu ns. lapsen tasolle, mitä tarkoittavat nuo Mikä Mikä maat ja Pikku Kakkoset. Hyvin kirjoitettu runo dissosiaatiosta taantumisen muotona.