Unelmien kultahiekkaa
tiimalasi valuttaa.
Aika loppuu! Enkö ehdi
mitään niistä saavuttaa?
Jääkö mulle kaikki ihmeet
haavekuviksi ne vain?
Enkö pääse tavoittamaan
yhtä tähteäkään lain?
Päivät soluu virran lailla
vääjäämättä menneeseen.
Padot murtuu ajan tieltä,
vauhti kasvaa edelleen.
Jos vain voisin, unohtaisin
ajan kulun kiitävän,
pysähtyisin, keskittyisin
tavoittamaan elämän.
Mutta luonto piiskan lailla
murehtimaan pakottaa,
aina epätoivoisemmin
täytyy kuuseen kurkottaa.
Anna mulle, Jumalani,
rauhan lahja sydämeen,
että kärsivällisesti
malttaisin mä huomiseen.
Jos ei mulle tarkoitettu
ole, mitä toivoisin,
pyydän, että antimiisi
nurkumatta tyytyisin,
näkisin sen, mitä mulla
on ja mikä häämöttää,
elämääni rakastaisin
haalimatta enempää.
Selite:
Varsinainen kliseekimppu :-P eli täynnä kuluneita kielikuvia - tokikin tarkoituksellisesti. Yritin saada ne toimivaksi kokonaisuudeksi. Ei kerro varsinaisesti minusta, yritin asettua erään ystävän asemaan hänen tuskaillessa biologisen kellonsa vääjäämätöntä etenemistä...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis runo.
Hienosti kuvattu vanheneminen ja sen tuoma paine... Miksi jokainen haluaa saavuttaa jotain.. eikö elämä itsessään riitä?
Hauskaa synttäriä!!