Entä sitten?

Kun ihka ensimmäistä kertaa näimme, olin niin ihastunut. Mutta vasta vuoden, parin jälkeen Sinä tapasit minut. Vietetty aika kanssasi oli enemmän kuin sanat pystyvät kertomaan. Olin pilvilinnoissa, täysin omassa kuplassa, oman mieleni kanssa. Vaikka välillä jokin tökki kuplaani. En välittänyt. Mitä pienimmätkin epäilyksen henkäykset minä tukahdutin, jotta sain itse hengittää sinua. Sait pääni sekaisin, etkä vain rakkaudesta, vaan omasta mielestäsi.

Sinä teit yhtä sun toista, pahaa ja vielä kamalampaa, mutta minä en välittäny, kunhan vain sain olla kanssasi. Tekosi kohdistuivat minuun, mutta olin sokea, sait minut jopa luulemaan että minä suojelen sinua.

Olin vain yksi nappula pelissäsi, jossa valtaa pitävät epäinhimillinen tunteettomuus, Sinäkeskeisyys ja manipuloinnin sävytteinen uhkailu. Pidit minut sokeana. Uskottelit että ilman sinua en olisi mitään, että sinä voisit lähteä hetkenä minä hyvänsä ja syy olisi aina minun.

Kaiken minä kuittasin aina itselleni ja kavereilleni, että ihmiset ovat erilaisia. Siksi en aina ymmärtänyt logiikkaasi, vaikka loppujen lopuksi se pinttyi päähäni niin, ettei siitä irti pääse edes helvetin tulella.

Vihdoin ja viimein avasin silmäni. Tuntui kuin olisin yrittänyt oksentaa kylvämääsi pahaa pois minusta. Syyttelin itseäni, miten annoin tämän tapahtua. Päässäni kaikui vain äänesi; "Entä sitten?"
Teit sen. Petit minut, lähdit. Ja vielä yritit syyttää minua siitä. Onneksi petit, sillä silmäni eivät muutoin olisi auenneet.

Nyt elän uutta elämää, mutta haamusi ovat joka päiväistä päivällis seuraani. Ne jatkavat sitä minkä sinä laitoit alulle; minun manipuloinnin, minun tuhoamisen. Mietin usein miksi, miksi teit sen, ja teet sitä edelleen.. Uudelle uhrille. En saa päähäni vastausta, vaikka miettisin pääni puhki.
Vastausta ei ole. Sinä elät omassa kuplassasi. Hallitset niitä, jotka kerran heikolla hetkellä, ovat kaulansa sinulle paljastaneet.