muistatko sinä vielä sitä aikaa
kun ei meillä ollut ikävää
olimme onnellisia
kuljimme käsikädessä
vaikka minulle sanottiin sinun olevan vain valehtelija
minä luotin sinuun
ja sinä minuun
kerroimme toisillemme kaiken
paitsi en minä ihan kaikkea,
en ole ikinä ollut sellainen
mutta sinä hyväksyit sen kysymättä
joessa kalat olivat suurempia
kuin käteni jaksoivat kantaa
pellolla lätäköt olivat syvempiä
kuin missään kotonapäin
minä rakastin nauruasi
rakastin sinua
enkä ikinä myöntänyt sitä kellekään
ja pilvettömiä päiviä
kun tuulikin tuntui lämpimältä sillan kaiteella seistessä
sinun kenkäsi lonksuivat liian isoina jaloissani,
hiekkatie ja asfaltti oli kuumia paljaille varpaille
mutta me nauroimme
kävelimme vain kovempaa
ettei varpaat palaisi karrelle
kyläkaupassa oli viileät lattiat
ja suloisia pehmonalleja
maailman ihaninta jäätelöä
joka suli sormiin
kun meidän piti vain puhua
ukkonen jyrisi järven yllä
ja meillä oli sisällä korttipeli
jonka sinä annoit minun aina voittaa
pehmeässä yön hämärässä
kauraviljelmien välissä
matka tuntui lyhyeltä vierelläsi
meillä oli pyörä, punainen jopo,
ja meillä oli kesä,
hiekkatie täynnä kuoppia
ja ylämäkiä ja alamäkiä
silloin meidän varjomme olivat yhtä pitkiä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Niin käsin kosketeltavan suloista! Ihanaa mennyttä:) Rakastan tätä!!!
Ihana.Niin ihana runo.Minullakin on ollut tummanpunainen jopo,jolla ajelin muunmuassa kyläkauppaan.Täynnä nostalgisia muistoja on tämä runo.Tykkään todella paljon:)