Jätin takkini naulakkoon,
lähdin kylmään ilmaan ilman sitä.
Hytisen kylmästä,
en ottanut mukaan avainta.
Kiipeän korkeaan kuuseen
ja alas kurkotan.
Jos korkealla olisikin lämmin.
Synkät pilvet taivaan verhoaa.
Pitäisikö minun täältä alas hypätä.
Vai menenkö alas tulo reittiä.
Hypäten pääsee nopeiten
Mutta toisaalta, onko sillä väliä?
Levittelen siipiäin jos ne tänään kantaa.
Liitelen ja alas laskeudun,
kuvittelin vain.
Täällä yhä mietin näin.
Oi auta mua puu.
En tiedä enää mitä teen.
Tietääkö kukaan?
Olen kävellyt nämä vuodet silmät kiinni.
Olen nukkunut kauniit unet
kuitenkin painajaiset.
Olen nyt kuitenkin saanut
silmäni sen verran auki,
että näen.
Näen asioiden muuttuneen
ei mikään enää olen yksinkertaista.
Täytyy aina miettiä mitä sanoo
ja mitä tekee.
Ei voi vain lipua sanomatta mitään.
Ei voi kulkea silmät kiinni,
sillä silloinhan ei näe.
Nyt tiedän kyllä mitä teen,
vaikka en tietäisikään.
Asioilla on tapana järjestyä,
mutta onko niin?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä ei ole suinkaan soopaa, vaan erittäin vahvoilla tunteilla maustettu upea runo. Pystyn samaistumaan sisältöön. Kaunis ja surullinen. <3
Pidin erityisesti toteamuksesta:
"Ei voi kulkea silmät kiinni,
sillä silloinhan ei näe."
Koska itse olen joskus kulkenut silmät kiinni, välttäen asioita, mutta ne asiat, joita välttelen, ovat aina palanneet takaisin eteeni.
Hieno runo, ei mitään soopaa!! ;D