Väsynyt

Olen niin väsynyt
kaikkeen.

Mikään ei tunnu miltään.
En osaa enää rakastaa, tuntea.

Minusta on tullut kylmä.
Kuin kivi.

Sydämeni on haudattu jonnekkin syvälle.
Lämpö ei pääse sitä koskettamaan.

En osaa elää.
Elää ja tuntea.

Tuntea tunteita.
Rakkautta, hellyyttä, lämpöä.

Tunnen vain riittämättömyyttä.
Väsymystä. Kaikesta luopumista.

Olen luopunut elämästä.
Antanut tunteiden mennä.

Kunhan selviän päivästä.
Hyvä niin.

Parempi kun ei rakasta. Tunne.
Pääsee helpommalla.

Vai pääseekö?
Ehkä jollain asteella.

Mutta jotain puuttukin.
Lämpö elämstä. Tunteet.

Parempi kuitenkin kun ei
rakasta. Ei satuta itseään,
eikä ketään toistakaan.

Parempi olla vain yksin.
Elää elämänsä yksin.

Toivottavasti.

En halua enää koskaan sitoa
itseäni kehenkään.

En tuo kenenkään elämään
mitään hyvää.

Ainakaan mitään pysyvää.

En osaa ottaa rakkautta vastaan.
Kiellän sen itseltäni.

En halua kuulla sanoja,
rakastan sinua.

Ehkä ne ei olekkaan totta.
Vai mitähän pelkään.

En osaa ottaa hyvyyttä vastaan,
ehkä siksi, etten osaa sitä
itsekkään antaa.

Mieluummin olen itsekkin ilman,
kuin otan, koska en itse voi
antaa mitään takaisin.

Vain kylmyyttä ja tunteettomuutta.

En jaksa enää muuttua.