menneestä elämästä

"Rökning kan döda.", sanotaan,
mutta on tässä todennäköisempiäkin kuolemansyitä.
Sormet jäätyvät ja sulavat ja jäätyvät uudelleen,
kun pidän kiinni ja irroitan otteeni kahvimukista.
Hengitys, savu ja kofeiinihöyry ovat kaikki samaa usvaa
pakkasilman ympäröimällä parvekkeella,
eteenpäin liikkuvan elämän ja kuoleman yläpuolella.
Joku juoksee, toinen nauraa,
kolmas painaa polkimen vasten lattiaa.
Yksittäiset hiutaleet näkyvät vain valokeilan alla,
jäätyneet lehdet kertovat tarinaa menneestä elämästä.
Vedän liian suuren hupun pääni suojaksi,
estääkseni viimeistäkin lämpöä karkaamasta,
puristan mukia kaksin käsin,
kun lasipurkkiin suljettu sätkä
tukehtuu ja sammuu.
Nousen ja nojaan kaiteeseen,
lapsenusko sisälläni haluaa
päästää irti vain katsoakseen sirpaleita,
joita kukaan ei jaksaisi kerätä poiskaan.
Ja kun mikään ei muutu tänäänkään,
suljen oven takanani,
ripustan hupparin naulaan
ja aloitan alusta.