särkynyt kristalli

Tää on hieno runo, vähän erilainen ehk :D Vähän surullinen sävy täs. Semmonen et tää runon tyttö ei jotenki hyväksy itteään sellaisena ku ite on. :o
On jotaa asioita jotka on helppo muuttaa itessää, toiset asiat ihmisissä ei muutu vaik miten haluis tai ei ainakaa helpol. Nätti. :)

Sä sanoit että tästä puuttuu keskiosa, ja tää on siksi huono. Mä olen eri mieltä. Jos hajautat ekan säkeistön, niin tää on täydellinen. Jos se on noin tiivis, sen sanoma jää vähän varjoon, ainakin mun mielestä :D

Toi alotus on vahva ja surullinen, just sellanen mitä tähän hetkeen haluunkin kuulla. Sitä tietää et maailma ei jää oottamaa, ja sitä tietää että ihmiset voi särkyy. Ihminen saattaa hajota ja tuhota läheisempänsä, sen jota vastaan ei koskaan pitänyt kättä nostaa. Ja tosiaan, silloin lehdet herkuttelee ja siten vain se kaunis kristalli, kuuluisuus, jää jälkeen. Oivoi tätä maailmaa.
Mä en kuitenkaan ekana lukenut tätä noin, vaan ajattelin pienen lapsen tuijottamssa itseään peilistä. Etsimästä vastauksia kysymyksiin, joita ei osaa esittää, mutta jotka repii sisintä. Ja että sitä ei peilistäkään huomaa, mistä kohti sattuu. On vain kaunis, läpinäkymätön ja hauras kuori. Ja kuitenkin surullisen vahva.
Ja runon lopetus on se herätys. Mikä on kun et katso eteesi ja huomaa, minne voisit päästä jos keräisit palasesi kadulta.

Aivan ihana!

todella kaunis ja koskettava runo.