mies ja kello 21.21

Sinistä, tyyntä ja hiljaista seutua, tuumin.
Nämä tutut maisemat ovat kuin pilvilinna, mutta mustana.

Hiljaa hyräillen kuljen pitkin järven rantaa.
Hiekka rahisee jalkojeni alla astuessani rantahiekalle.

Yhtä äkkiä pysähdyn, käännyn taakseni, mutta ketään ei näy. Kummaa,ajattelin.

Tunttui kuin olisin kuullut toisetkin jalan äänet takaani, mutta kai kuvittelin.

Kävelin rantaa pitkin joka mutkitteli.
Pian tiesin, että minun olisi aika alittaa silta, jossa lapsena leikin.
Silta toi mieleeni ihanan lapsuuteni ajat.

Sillan alle tultuani päätin soittaa kaverilleni ja kysyä kuulumisia pitkästä aikaa. Tiesin ettei hän olisi mennyt nukkumaan.

kello riensi jo 21.10...

Kaivoin vanhan kännykkäni taskustani ja etsin hänen nimensä ja painoin vihreää luurin kuvaa.
Piip.Piip...
Sieltä vain kuului.
Odotin, odotin ja odotin.

Kunnes...

Joku tarttui rajusti takaa päin vasenpaan ranteeseeni ja kiskaisi minut vasten rintakehäänsä, silloin tiesin hänen olevan mies.

Minua katsoi pelotta kasvo, mustalla peitetty, mutta silmät ne näkyivät ja sai minut kananlihalle pelosta. Mustaa täynnä olevat synkät silmät.

Mies otti rajusti kännykkäni ja paiskasi sen maahan.

Katsoin kun kännykkäni meni sadoiksi palasiksi,
minua alkoi pelottaa.

Ilma alkoi muuttua, tuuli puhalsi nyt lujempaa ja järvellä vaahtopäät yltyi isommiksi, uhmakkaiksi.
Minua alkoi paleltaa hurjasti.

Mies tarttui pian oikeaan ranteeseeni myös, puristi lujempaa.
Tiesin etten pääsisi pakoon niin luja otteinen mies oli kyseessä.

Ympärillämme ei näkynyt liikettä, vain IHME auttaisi minua.

Miehen ote koveni, minuun sattui mielettömästi, se tuska, voi se tuskaa oli niin.

"Mihis tyttö on menossa?"
Mies örisi minulle,tummalla äänellään.

Kivusta kärsien huusin miehelle:"päästä irti!
Minuun sattuu,aih.
Haluan pois, pois!"

Mies vain puristi ranteitani kovempaa ja minä vaikeroin.

Kello läheni 21.17...



Minut paiskattiin sillan toiseen päähän, jossa se kaartuu.
Käsissäni huutava tuska iski nyt myös selkääni.
Mies virnuili ilkeästi kuin odottaen jotain.

kello etenee 21.18...



SITTEN...

Hän kaatoi minut rajusti,
sillan alla olevalle hietikolle, jota olin kulkenut.

Olin kauhuissani, hädissäni.
Mitä mies aikoi, kunnes tajusin.
Silloin kauhu muuttui tuskallisemmaksi todeksi kuin koskaan.

Ruskeat Silmäni täyttyivät kyyneleiden nesteestä.
Pato purkautui ja monet kyyneleet ajelehtivat lämpiminä poskilleni,
korvan lehdet saavutettuaan ne olivat kylmiä.

kello 21.20...

Mies asettui alakroppani kohdalle.
Levitti toisen jalan toiselle puolelle ja yhä piti kiinni tiukasti ranteistani.
Nyt tuska viilsi koko vartaloani, ei vain ranteitani.

Kauhu minussa laittoi huutamaan ja potkimaan, mutta turhaan. Olin avuton ja omillani.
Mies oli liian vahva ja kova otteinen minulle.

Huomasin miehen hankaavan itseään minua vasten.
Vasta silloin tajusin, että hän oli repinyt hameeni ylös ja stringini alas, polviini saakka.

Itkin,itkin...

Mies lopetti ja katsoi nautinnosta täynnä kasvoihini minun yläpuolellani ja huohotti raskaasti.
Hänellä oli taas se omahyväinen ilme kasvoillaan.

Minua yökötti, pelotti ja sattui tai en edes tiedä sillä niin monet tunteet oli kyseessä. Silloin halusin kuolla.

kello läheni jo 21.35...

Mies nousi, nosti housut takaisin ylleen ja juoksi pois.
Jättäen minut avuttoman ja kivusta kärsivän tytön makaamaan puoli alasti sillan alle.

Hetken aikaa vain makasin,
tuskin kuulin oman hengitykseni.

Yritin nousta jaloileni, sillan seinästä tukea otin.
Jalkani olivat heikot kuin ensi askeleensa ottavalla vauvalla.

Silmäni sumeni ja kyynel pato sai voimaa virrata jälleen.

Siihen kaaduin silloin, avuttomana, yöllä kylmällä.

Aamulla kello 7.00...

Tuska meni kuin sähkö virta päästä varpaisiin avatessani silmäni.

Valkoisten seinien ympäröimänä olin. Se tuntui turvalliselta.
Olin uupunut yhä, mutta tiesin olevani nyt turvassa, jostain mitä en muista.

"Oliko IHME sittenkin pelastanut minut jostain?"
Mietin puoliääneen.
Kunnes, suljin silmäni ja nukahdin uudestaan.