>>Elämää ei sen vähempää

>>Niinpä:
>>Ajat muuttuvat. Vuodet vierivät. Ihmiset fiksuuntuvat.
>>Lapset kasvavat isoiksi ja vanhemmilleen vieraiksi. Mutta
>>kuitenkin vanhalla tavalla läheisiksi.
>>He eivät ajattele enää sillä lapsen järjellä, joka ennen oli,
>>vaan nyt uusin ajatuksin he tulevat ja miettivät, mitä
>>aikuisena pitäisi tehdä.
>>Mutta he eivät tiedä vielä aikuisten elämästä mitään. Ja jos tietävätkin,
>>he eivät sitä sano, sillä se on heille suuri salaisuus
>>löytää oma itsensä aikuisten vaatteissa ja eroavaisuuksia
>>etsimässä lapsuusvuosista aikuisuuteen mentäessä.
>>Jotenkin vain uuteen elämään törmätessä he varttuvat ja aikuisikää ihailevat,
>>miten mukavalta se tuntuisikaan. Yhtäkkiä he huomaavat törmäilevänsä ihanuuteen,
>>jota
>>rakkaudeksi kutsutaan. Siinä seurustellaan silmät sokeina, muista meistä
>>ihmisistä eroja
>>etsitään ja vertaillaan toisiinsa rakkaudesta sokeina. Tiedä sitä, ovatko
>>he löytäneet oikeita.
>>He menevät rakkaudessaan pitkälle. Innoissaan he ovat lähellä toisiaan
ja
>>he ovat vain kiinni toisissaan. Joskus ehkä kihlat vaihdetaan, ja he vaikenevat
>>muille rakkaudestaan.
>>Toiset ovat siitä vihoissaan. Mutta rakkautta se on, toivon ainiaan. He
>menevät
>>naimisiin suorastaan
>>ja ovat lupautuneet toisilleen, tehneet lupauksen elämälleen. Lapset tulevat
>>heille peräjälkeen. Ihanaisia vauvoja rakkaita, pienoisia sormia ja varpaita
>>montaa lajia on tummia ja vaaleita, suloisia
>>lapsukaisia, ihania pienokaisia. Elämä menee vain kuin siivellä seisten
>ja
>>ihmisiä katsellen. ?Näin ajattelen elämästä, alusta ja jatkosta, rakkaudesta
>>suloisesta, sellaisesta ihanasta ajatuksesta, millainen elämä on.