Aika mustaa muistot sinusta

Se sanoo hiljaa puolen vuoden jälkeen,
että rakastaa.
Ettei se koskaan ole rakastanut
ketään muuta,
että olen aina ollut sen
silmissä, mielessä, sydämessä.
Vaikka se hetki sitten kirjoitti
suklaan ruskeista silmistä ja kiharista hiuksista.
Hennoista sormista ja punatuista huulista,
joita se ei voi koskaan unohtaa.
Eikä ne huulet tai silmät kuuluneet minulle.
Ne kuului sille kihara hiuksiselle tytölle,
joka lipoi huulia kielellään.

Ja minä kuiskaan hänelle, ettei se enää tunne mua.
Ettei se koskaan ole nähnyt mua oikeassa valossa.
Ettei se koskaan ole osannut arvostaa mua ihmisenä.
Ettei se koskaan ymmärtänyt etten ole mikään itsestäänselvyys.

Ainoa mitä se osasi sanoa hiljaisuuden jälkeen oli pelkkiä lainattuja lauseita.
Pätkä Cheekkiä.
Jumalauta, siinäkö kaikki.