Linja-auton ikkunasta katson kuinka katuvalot liukuvat ohitse valaisten oranssilla valollaan autiota tietä. Nojaan pääni vasten bussin viileää ikkunaa ja suljen silmäni. Bussi heiluu ja nytkähtelee ja etenee öisiä katuja pitkin. Vasen, oikea, oikea. Minua väsyttää. Työpäivä oli raskas ja aamun herätyskellon soittoon on enää viisi tuntia aikaa. Minua väsyttää, fyysisesti, henkisesti. Kotiin on vielä pitkä matka. Suljen silmäni ja kuvittelen etten ole täällä, linja-autossa öisen kaupungin autioilla kaduilla.
Bussi nytkähtää ja avaan silmäni. Olen edelleen täällä ja liikennevalojen värit heijastuvat märästä asfaltista. Painan stop-nappia ja nousen paikaltani, ulkoilma on syksy-yön raikas ja viileä, kesä alkaa loppua. Ulko-oven lukko naksahtaa kun käännän avainta. Hissin ovi kolahtaa, askeleeni kaikuvat autiossa käytävässä. Avaan asuntoni oven, siellä on pimeää. Riisun kenkäni ja takkiin ja hiivin peremmälle, käyn pieneksi keräksi sängylle, en jaksa edes riisuutua. Minun on nälkä mutta suljen silmäni, uni tulee ja painajaiset. En tiedä nukunko vai valvonko. Aamulla kello soi liian aikaisin. Minua väsyttää. Ikkuna on jäänyt raolleen ja minua paleltaa, kurkkuun sattuu. Kello on viisi ja ulkona on edelleen pimeää.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
