Ei aika kulu
eteenpäin valuen
ja meistä tule
viisaita, vienoja, ihmisiä.
Ei minusta, ei sinusta.
Aika taannuttaa minut lähteille,
joissa lepää vilpittömyys.
Taaksepäin soljuu.
Mitä pidemmälle elän,
sitä väkevämmin se on läsnä.
Kaipuu.
Tarve käpertyä.
Kaivata koskemattomuuttani.
Kykyä tuntea väreinä.
Kotiin, kehtoon, kohtuun.
Jätinkö jotain elämättä,
kun olisi pitänyt?
Vai onko tämä kaikki vain
turtumuksen turhuutta?
Taantunuksen pakomatkaa
hitaalta kuolemalta?
Täyttymättömiä toiveita,
angstilapsen parkua,
viattomuuden lempeä laulu?
Piikki, puukko lihassani?
Onko se liikaa pyydetty?
Selite:
Mitä kauemman elän, sitä enemmän kaipaan takaisin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
runon sanat ovat kauniisti aseteltu riveille jotka soljuvat ihanan kepeästi alusta loppuun tunenelma oli runoon hienosti luotu