Sinä päivänä minä menetin sinut. Sinut minä menetin tuona päivänä, kun taivas näytti ensimmäistä kertaa pilvettömältä, tuona päivänä, kun sydämeni alkoi jälleen sykkiä. Silloin sinä veit sen minulta pois, veit sen ainoan asian, mikä minulle jotain merkitsi.
Ensin olit vienyt minun sydämeni, mutta silloin heitit sen alas sillalta runneltuna, laiminlyötynä. Katsoin kuinka se upposi yhä syvemmälle pimeyteen ja sinä istuit vieressäni hymyillen. Sanoit ettei minun pitäisi ajatella sinusta toisin. Kuin Orfeus menetti Eurydiken, menetin minäkin sinut. Kuolin ja joutseneksi muutuin, lensin taivaalle ja sinne tähdeksi asetuin.
Sieltä minä sinua katselen, ja vähä vähältä alan ymmärtää. Uutta sydäntä kasvatan ja sekin sykkii vain sinulle. Loistoni voimistuu kun hymyilet, ja sinun katselemisesi on se mikä pitää minut hengissä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Auts. Vahvaa, satuttavaa, totta. Mä pidän tästä, vaikka ensin ajattelin, etten ehkä jaksa kahlata tätä läpi. Tarina veti kuitenkin mukaansa ensimmäisestä lauseesta. Tämä teksti sykkii elämää, kipua, toivottomuutta ja suurta tunnetta. Tätä melkein hengittää lukiessa. Ja minä tykkään todella!