Vapaus

Viimeyönä näin unta sinusta.

Olin luonasi vierailulla vanhassa kodissamme.

Puhuimme mitättömistä asioista,
jutellen niitä näitä oikean keskustelun sijaan.

Yhtäkkiä käännyit minua kohti ja sanoit
“Kadun että jätin sinut, rakastan sinua yhä.”
Olin sanaton.
Muutama kuukausi sitten sanasi olisivat saaneet sydämeni hyppäämään,
ne olisivat täyttäneet minut lämmöllä,
tuoneet onnen kyyneleet silmiini.

Nyt en tunne mitään.
En iloa, en kiihtymystä.
En edes suuttumusta.
Suuri tyhjyys on vallannut paikan,
jossa ennen asui rakkauteni sinuun.

Katsoit minua kuin olisi itsestään selvää,
että voisimme palata ajassa taaksepäin.
Kuin hyppäisin ilomielin syliisi ja tekisin sinusta omani.

Et edes kysynyt mitä tunsin,
Oletit että haluaisin sinut yhä,
että olit vieläkin maailmani keskipiste.

Olihan se sentään sinä joka rikkoi minut.
Uskoit voivasi korjata minut yhtä helposti.

Käytit minusta sanaa tyttöystävä tajuamatta,
että olin jo torjunut sinut.

En ennen kestänyt katsella kyyneliäsi,
mutta nyt kipusi ei ole enää murheeni.

Heräsin ja ymmärsin että vaikka tämä kaikki oli unta,
en kaipaa sinua enää.