Päivät pitenevät
Lumi sulaa
Salamat lyövät
Kaikkialla on vettä
Kuljen tässä bussissa
istuen paikallani
Katson sinua silmiin
Näen ilon
ja käännän katseeni,
pelästyen
Päivät lyhenevät
emme enää kulje samalla bussilla
Onnittelen itseäni
Taas torjuin ilon
Selite:
Unhappily ever after :)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Näsäviisas lukiolaisegoni hiljeni.
Oikeasti, ihan sama jollain rakenteella ja kieliopilla ja muulla. Mitä väliä OIKEESTI jos sisimpään sattuu niin että kylmenee?
En tiedä mitä tän runon takana on, mutta sattuusattuusattuu. Ja ei tällä kertaa siihen näsäviisaaseen lukiolaisegoon. Tai sit just siihen, kun se ymmärtää vihdoin olla hiljaa koska kaikki tuntuu niin tutulta.
Tää runo on epäreilu. Epäreilu kun ei voi tehdä mitään, ahdistaa kun haluais vaan korjata kaikki epäkohdat ja puhaltaa onnea runon kertojan elämään ja sieluun. Mur. Sais mut tosi huonolle tuulelle jos en söis Rainbow'n leivontasuklaata.
Okei, pakko kyllä kommentoida itse asiassa rakennettakin. Tykkään symmetriasta, rakastan symmetriaa täntyyppisissä runoissa. Mut jäin kaipaamaan parittomia lukuja. Tai siis, joko ylin ja alin tai sit keskimmäinen kappale ois voinu olla rivitykseltään pariton. Mut älä pliis rupea mun pakkomielteiden takia miettimään, oisko niin pitänyt tehdä. Ei todellakaan. :D
Joskus epäonnistuminen tuottaa kaipuuta.
Suloinen ja surullinen yhtäaikaa:)