Nainen

Nainen istuu pöydän ääressä.
Kahvi on jo jäähtynyt. Hän kietoo kätensä tiukemmin jalkojensa ympärille.
Pää nojaa polviin.
Seinä näyttää samalta kuin eilen, vähän rösöinen. Ajatuksia on paljon, liikaakin
mutta ne eivät yhdisty.
Oikeastaan se ei haittaa, välinpitämättömyys on turvallista.
Nainen toivoo etteivät tunteet palaisikaan, sillä niiden mukana tulee aina toivo.
Nainen on odottanut niin kauan että tietää sen olevan turhaa. Totuuden takia hän ei edes haluaisi olla olemassa.
Ne hetket ovat lisääntyneet vuosien edetessä. Yksinäisyys on häntä rakastanut, tukahduttanut.
Verhot ovat ikkunoiden edessä. Autojen äänet vielä kuuluvat. Joskus ne pysähtyvät kohdalle. Silloin, tosin harvoin, nainen toivoo pelastuvansa.
Askeleet menevät kuitenkin aina ohitse, se vielä joskus satuttaa.
Naista ei voi rakastaa, hän ei ole edes säälittävä.
Vain salaa hän on jo luovuttanut, pienin askelin lähtenyt viimeiselle matkalle.