Mehän ollaan ystäviä vielä mummoinakin,
ollaanhan?
Vuodet kasvattaa pienistä tytöistä isoja
Pienistä ojista valtavia kuiluja
Niin, eihän meidän toki koskaan pitänyt erota
Piti soitella viikottain
lähettää kirjeitä.
Kertoa kaikki mitä on mielessä
Olihan meistä paljon lauluja
Meidän piti loputtomiin juosta
meidän satumaassa
Eihän pienet tytöt tajua
ettei kaukaa voi pitää mitään kasassa
Ehkä me vähän liian nuorina
koettiin vähän liikaa
Ympärillä kuolemaa
sen myötä ikävää
Eikä ikävää jaksa kukaan väsymättä kantaa
Pitkään me jaksettiin pitää kaikkea pystyssä
"Hei ollaanhan me jo
parempaan suuntaan menossa"
Eihän pienet tytöt tajua
et meidän välimatka on liian valtava
Eikä mitään "meitä" ole edes olemassa
On vain sinä ja minä
Ja tuhat kilometriä välissä
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
IHANA<3
Tuli tätä lukiessani mieleeni ala-asteen aikainen paras ystäväni, jonka piti olla pitkäaikanen - ehkä elämän mittainen ystävä, mutta tuopa sitten muutti toisaalle. Siinä se yhteydenpito sitten hiljalleen hiipui. Empä kyllä ole sen jälkeen löytänyt ketään, joka olisi tuntunut yhtä läheiseltä.
Mutta juu - pidin tästä runosta, ehkä sen takia mitä se toi mieleeni. Varsinkin tuo loppu oli kaunis :)
saattais vaikka kertoo minu ja erään ihmisen ... hm. tilanteesta. :D
loppu on oikeen osuva tässä.
Tuo loppu oli paras. Taino, sointui kauneiten. Vaikea sana taivuttaa!
Eikä mitään "meitä" ole edes olemassa
On vain sinä ja minä
Ja tuhat kilometriä välissä
tämä siis..
Voooi tää kosketti.
Itsekin hyvän ystävän menettäneenä
tiedän nuo tunteet. Sitä jaettiin niin
paljon, mutta jäikö siitä loppun lopuksi
muuta kuin katkeran suloisia muistoja.
Tuli taas kauhee ikävä. ♥