Betoniviidakossa,
tuhannen turhan talon varjossa
istuu hahmo maassa
huppari päällä, tennarit jalassaan.
Kyyryssä, pää polvissa.
Odottaen, että kantais taas alla maa.
Kulkee ohikulkevien ihmisten askeleet
ja vaikkeivät omat enää kantaneet
näkee ohi kulkevan monta ystävää,
muttei tajua olevansa lopulta aivan yksinään.
Älä katso kyyneleisiin,
katso niitä vuotaviin silmiin.
Älä usko kuulopuheisiin.
Ne sut saavat kuuroksi niin.
Älä katso kyyneleisiin,
katso niitä vuotaviin silmiin.
Äläkä koskaan sano näkemiin
tulla saatat toisiin päätöksiin
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunista <3 Ihanasti kerrottu kaupungista ja yksinäisyydestä, pidän <3