Pikkukylä,
niin hiljainen.
Astelen pitkin sen pimeitä katuja,
vailla päämäärää.
Kuulen puiden huokaukset,
näen kirkkaan tähtitaivaan.
Haikein mielin toivon pääseväni
vielä jonain päivänä pois.
Nämä kadut on tallattu miljoona kertaa,
tunnen kaiken kuin omat taskuni.
Vaikka kulkisin silmät kiinni,
en eksyisi.
Olen kurkkuani myöten täynnä tätä pikkukylää.
Selite:
Olinpa kerran iltalenkillä puolen yhden aikaan yöllä...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tää on hieno runo, niin tuttua.