Avantgardea kansalle!

Avantgardea kansalle! Kuolema
asuu lasipurkissa ja sinä katat
illallisen kolmelle vaatehuoneeseen.
Kaasut kasautuvat katon tuntumaan ja
paniikkikerroin kasvaa. Kasvaa paine. Sinä
odotat kreikkalaista jumalatarta
punaisessa kylpytaksissa: saat
minut ja polttomerkityt käsivarret.
Kädet ja kameran: kaikki
on kuvattava, tallennettava.

Meidän täytyy seisoa suorina vaatekomerossa.
Jähmetymme kaasukammioon, komeroomme:
tallennumme tuleville katseille
elottomiksi. Katsokaa kaikki: seisomme
Madame Tussaudsin vahakabinetissa
jalustalla. Päädyimme

kellarista valkokankaalle: pyhimyksiä, oi
kumartakaa kansa, kumartakaa meille!
Häpäiskää ja nostakaa meidät
oppikirjojen sivuille! Tehkää
undergroundista totta, tappakaa
viimeinenkin pakoyritys. Tehkää meistä
aikamme legenda.

Ja myöhemmin
meitä kutsutaan nimillä,
joiden perään liitetään –ismi ja
meistä tehdään elokuva samalla kaavalla
kuin Sartresta ja de Beauvoirista tai Jeesuksesta:
hautausmaalla nukumme vierekkäin, kaksi
naista. Jähmetymme kiinni
sanoihin, liikkeisiin. Kuolema
asuu näyttämöllä: Romeon tikari tappaa Julian,
Martha ripustautuu kattoon,
Karen kävelee pystypäin
pois.
Pariisi on unelma ja lentokone
nousee, nousee
nousee.