Nimetön

Hiljalleen murenevia kivikasoja.

Raakaa lihaa lohkaistuna kallion ytimestä
ympäröimään mustin ikkunoin,
murheellisten muistojen tuulettamien,
karkealle pinnalle pudonneiden verhojen,
sivusilmäyksiin unohdettua taloa,
jonka ovi natisee painolastinsa alla
ulkoapäin teljettynä.

Pienet mustat eläimet hiipivät pihan pusikoissa
levittäen mustuutta jo valmiiksi läpitunkemattomaan
pimeään sävyyn,joka on niin syvä että
voi kuullä kaikki pohjattomien salaisuuksien
kaivamat huokaukset, jotka ovat
kalvenneilta kasvoilta joskus päässeet,
ja livahtaneet melkein unohduksiin
auringon valheellisen lämmön peitteleminä.
Tuon talon portissa roikkuu ruosteen
hitaan, nälkäisen kosketuksen syövyttämä
nimikyltti.

Ja tuossa kyltissä lukee sinun todellinen nimesi.

Se mitä sinulle ei koskaan annettu, vaan joka
on kasvanut sisälläsi aina sen syntymästä saakka,
siinnyt laavavirtojen kiehuttamassa suolassa,
ja palaa nyt silmissäsi, kun kalpein kasvoin huokaiset
puristaessasi verenpunaisia kiviä,
vahvana kuin mureneva kallio.