Tuijotan käsissäni olevaa tuskaa,
ja häpeän edellistä sekoiluani.
Häpeän koko nuoruuttani,
ja tulen muistamaan ne ikuisesti.
Arvet eivät jätä minua ikinä rauhaan,
tuulikin satuttaa minua.
Koti ikävästä koti ikävään,
kaipaan tuulta ja merta,
mutta samalla peltoja ja rauhaa.
Kuinka yhdistän mullan ja suolaisen veden,
hapantamatta mieltäni?
Selite:
ahdistaa. en osaa valita oikeita sanoja, enkä varsinkaan tekoja.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi