Miekalla minua taas nuolaiset,
hopeista panssaria puraiset.
En jaksaisi enempää taistella,
en kilpeä kädessä kannatella.
Punainen valuu noroina kyljestäni,
näen viimeisen koitoksen edessäni.
En välitä saanko sinut mukanani,
voin vain yrittää vielä parhaani.
Pian nähdään armaani.
Pelotanko sinua koska vain hymyilen,
koska hymyt ovat yleensä voittajien.
Kohotan vielä teräni, lujasti sivallan ja parkaiset.
Mutta en suojaani ajoissa ylös saa ja kaulani katkaiset.
Huokaan syvään vain kiitoksesta,
repeää sieluni ruumiin liitoksista
Paratiisissa näen jälleen rakkaani.
Kiitän jumalia ja hyvää karmaani.
Tämä oli ensinmäinen viimeisistä tarinoistani.
Voin kertoa toisenkin, istu syliini rakkaimpani.
Selite:
en tiedä miten huokaistaan jos kaula on katki, mutta ei mietitä sitä...
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
