Muistot

Vaikea todellakin on siihen varautua kun ei sitä tiedä, missä vaiheessa pitäisi.
Ja aina onse vaara, että unohtaa tulijan olevan juuri sen dementian, luullen hänen olevan dejavu.

Riippuu siitä mistä roikkuu muistot millaisia muistoja kauhun hetkiä, romanttista rakkautta, kiristystä ja uhkailua, suloisia suudelmia...Hyvä runo! Taipuu moneksi.

Kaunis surumielinen runo kaipuusta ja ikävästä ja myöskin elämän rajallisuudesta.

Luulin tätä jo kommentoineenikin, mutta...en sit näköjään. Loppu sai hymyilemään, vaikka aihe itsessään onkin haikea...hyvä runo.
Ja hyvää syntymäpäivää : )

Harvoin sydän unohtaa mitään vaikka välillä sitä toivoo itse kukin, ja on muistoissa hyvätkin puolensa, hyvää pohdiskelua, pidän

Kumma, miten joillakin asioilla voi olla lakkaamaton vaikutus ihmismieleen. Paikka, rakennus, tuoksu, ääni... Ja aina se kiidättää menneisyyteen nopeammin kuin salama iskee. Näitä asioita on niin hyvässä kuin pahassa ja varmaan meistä jokaisella.

Uusia elämyksiä kehiin!

kallisarvoiset pysyvät aina....

niin, toivotaan että ei ainakaan muistisairauden vuoksi muistot katoa, kaunis runo, herkkä todellinen, tämän runon miltei näkee

Ihaniin rakkaisiin muistoihin voi aina palata
Ikävät haihtuu ajan myötä taivaan tuuliin
Usein havahdun hymyillen puolihorroksesta , haaveilusta

Miepäs taidan olla jo dementia ukkeli. Heh!

Todella realistinen tarina.

Toisaalta voi olla hyvä, ettei tiedä unohtuvatko tietyt asiat koskaan mielen syövereistä.

Luulisin että viimeisenä mielessä
säilyisivät muistissa ne kauneimmat.
Eikä sitä muuta tarvitsisikaan.

Muistot ovat tärkeä osa sitä millainen olen ja miksi tulen. On hyviä muistoja huonoja vasten ne hioivat toisiaan. Muistot saattavat kulkevat surun polkua ja äkkiä yllättäen polku muuttaa muotoa ja huomaa polku muistoihin on ollut tarpeellinen. Tämä näkökulman avas runosi.

Hyvää pohdintaa

niinpä. hyvin sanottu. innostaa elämään tässä hetkessä.

Tässä ne oli runoilijan kommentit tulevasta. Runoilija se vasta kulkee jalat maassa. Oliko pää taivaan purjeissa sitä ei tässä runossa näy. Lähestyvät mahdolliset kituvuodet jota hartioita painaa tuli runosi lähelle. Realismi teki runossa vaikutuksen. Kysyn kuinka kauan runomme elää? Yhden sukupolven? Yhdenkö ihmisen muistissa? Ja ne jatkaa avaruusmatkaa synnyttyään...
Talletin kommentin huomasin kirjoittaneeni jo aikaisemmin kommentin. Huomaa tunne tila oli toinen ja vielä tässä on minun muistini, muistamattomuuteni.

Haikean kaunis